Tom & Jerry Kids – 90-luvun animaatiosarja
Kun puhutaan ”Tom & Jerry Kidsistä”, on aina hieman ihmetystä sekoitettuna uteliaisuuteen: ottaa kaksi animaatiokuvaketta, kuten Tom ja Jerry – ajatonta heidän slapstick-komediansa ja loputtomien temppujensa ansiosta – ja ehdottaa niitä ”mini”-versiona, on operaatio, joka herättää useita kysymyksiä. Miksi tehdä niistä pentuja? Mitä saadaan ja mitä menetetään siirtymisestä hahmojen lapsuuteen? Ehkä vastaus piilee brändin uudistamistarpeen, nuoremman yleisön tavoittamisen ja 80-luvun lopun ja 90-luvun alun trendin "nuorentaa" klassikoita välillä (jotkut muistavat "The Flintstone Kids" tai "Muppet Babies").
Tyylillisesti "Tom & Jerry Kids" säilyttää Hanna-Barberan tuotantojen tyypillisen tunnistettavuuden 2D-animaatioilla, jotka näyttävät hieman hienostuneemmilta ja siistimmiltä kuin kaksikon klassiset jaksot, mutta menettämättä niistä kuuluisaa humoristista kosketusta. Vauhti on hieman maltillisempi kuin menneisyyden hullut kisat, ehkäpä nuoremman ikätavoitteen saavuttamiseksi, mutta hetkistä ei ole pulaa, jolloin voit hengittää samaa ilmaa loputtomista suuttumuksista, arvaamattomista liukuista ja vitseista paradoksin rajalla. Slapstick-huumori ei tietenkään ole enää niin häiritsevää kuin William Hannan ja Joseph Barberan kultavuosina: vuodet kuluvat, ja niiden mukana yleisön maku muuttuu uusien trendien ja alalta, joka on alkanut puhua yleisölle, joka on vähemmän halukas sietämään tiettyjä "sarjakuvaväkivallan" ylilyöntejä.
Jokaisessa jaksossa on osioita, jotka on omistettu Tomille ja Jerrylle, mutta myös muille merkittäville hahmoille, kuten Droopylle – joka on itse ikääntynyt – jotka lisäävät vaihtelua muuten hienoon muotoon. Pikku Droopya katselemalla hänen ikonista rauhallisuuttaan ja paradoksaalisia "neron hetkiään" voimme ymmärtää, kuinka sarja yrittää pitää elossa amerikkalaisen animaation suuren perinteen henkeä. Tämä siirtyminen "lastentyyliin" ei kuitenkaan voittanut kaikkia pitkäaikaisia faneja: jotkut pitävät sitä harmittomana harhautuksena ja toisten mielestä se vesittää alkuperäisen sarjakuvan potentiaalia.
Kulttuurin näkökulmasta "Tom & Jerry Kids" todistaa luovasta ja kaupallisesta kiihkoilusta niiltä vuosilta, jolloin päätuotantoyhtiöt yrittivät antaa klassikkohahmoille uutta elämää uusilla kaavoilla. Aikakaudella, jolloin digitaaliset teknologiat olivat vasta alkamassa edetä, tämä esitys on myös yksi viimeisistä esimerkeistä perinteisestä animaatiosta, joka turvautui edelleen käsinmaalattuihin kuvioihin, vaikkakin modernisoiduilla yksityiskohdilla. Ja ehkä juuri tässä tasapainossa – menneisyyden käsityöläisen viehätyksen ja 90-luvun lapsille puhumisen tarpeen välillä – ”Tom & Jerry Kids” löytää aidoimman identiteettinsä.
Tässä sarjassa ei ole absoluuttista totuutta, eikä sitä luultavasti tarvitakaan: on niitä, jotka näkevät sen miellyttävänä uudelleentulkintana, "alkuna" uudelle sukupolvelle, ja niitä, jotka pitävät historiallisten shortsien maratoneista. Se on yksi niistä kokeista, jotka osoittavat, kuinka animaatio on ajan mittaan juokseva väline, joka pystyy kehittymään ja mukautumaan, ehkä joissakin epätäydellisyyksiä ja ristiriitoja. Ja loppujen lopuksi ehkä se on sen kauneus.
Tuotanto
Hanna-Barberan ja Turner Entertainmentin yhteistuotantona tuotettu sarja sisältää 65 jaksoa (jaettu 195 osaan) neljälle kaudelle. Jokainen noin 22 minuuttia kestävä jakso on jaettu 7 minuutin jaksoihin, jotka esittelevät Tomin ja Jerryn seikkailuja lapsina unohtamatta ystäviä ja muiden ikonisten hahmojen (kuten pentukokoisen Droopyn) esiintymistä. Näyttelijöitä ovat suuret nimet, kuten Charlie Adler, Frank Welker, Phil Hartman ja Don Messick, jotka äänittävät useita outoja hahmoja ja vastustamattomia gagejä.
Musiikki ja musiikillinen ohjaus, jonka alun perin kuratoi Tom Worralli, rikastuvat toisesta kausisyklistä Gary Lionellin panoksella. Tämä ei ole mikään pieni yksityiskohta: sopiva ääniraita voi tehdä eron yksinkertaisen lastenesityksen ja kollektiiviseen muistiin jäävän animoidun tuotteen välillä. Tyyli pysyy uskollisena slapstick-perinteelle takaa-ajoilla, pienillä kostoilla ja "fyysisillä" kepposilla – vaikka vaikutus onkin selvästi lievempi kuin klassisissa Tom & Jerry -jaksoissa, varsinkin jotta se olisi hyväksyttävämpi aikakaudella, jolloin animaatio alkoi asettaa hieman enemmän rajoituksia fyysiselle komedialle.
Hanna-Barbera "Ennen" Cartoon Networkin viimeinen osa
”Tom & Jerry Kids” muistetaan myös yhtenä Hanna-Barberan viimeisistä lauantaiaamun esityksistä, ennen kuin studio siirtyi Cartoon Networkin ad hoc -tuotantoihin. Ja itse asiassa, sen jälkeen kun se debytoi Foxilla (Fox Kids -kontissa) vuosina 1990–1993, sarja siirtyi Cartoon Networkin käsiin vuonna 1995 ja pysyi televisiossa – uusintojen ja aikataulumuutosten välillä – vuoteen 2007 asti. Se jopa ilmestyi odottamatta vuonna 2023 Tom & Jerrylle omistetun maratonin aikana. Samaan aikaan "Tom & Jerry Kids" on matkustanut ympäri maailmaa ja saapunut useille markkinoille, mukaan lukien MENA-alueelle Spacetoonissa, arabiankielisillä muokkauksilla.
Jakelu ja kotivideo
Kotivideorintamalla ”Tom & Jerry Kids” on ollut hieman kuoppainen. Kourallinen jaksoja julkaistiin VHS:llä Yhdysvalloissa jo vuonna 1991, mutta ne olivat rajoitettuja. Euroopassa Isossa-Britanniassa nähtiin yksitoista VHS-nauhaa, kun taas Saksassa ensimmäinen virallinen DVD ilmestyi vasta vuonna 2008. Yhdysvalloissa Warner Home Video julkaisi koko ensimmäisen kauden vuonna 2013, mutta jätti loput jaksot julkaisematta. Samankaltaisia tapahtumia toistettiin Yhdistyneessä kuningaskunnassa, jossa sama debyyttikausi jaettiin kahdeksi DVD:ksi nimeltään, ei sattumalta, "Baby Tom" ja "Baby Jerry".
Palkintoja, uteliaisuutta ja sarjakuvia
Vaikka sarjaa ei pidetty näiden kahden kuuluisan kilpailijan historian korkeimpana huippuna, se sai vuonna 1992 Daytime Emmy -ehdokkuuden ohjauksesta ja musiikin säveltämisestä. Pieni helmi niille, jotka rakastavat uteliaisuuden keräämistä: Meksikossa Editorial Vid julkaisi sarjakuvan, joka on saanut inspiraationsa Tom & Jerryn "Lapset" -versiosta ja joka täydentää "aikuisten" Tom & Jerrylle omistettuja numeroita. Lisätodiste brändin vahvuudesta, joka pystyy juurtumaan eri muodoissa ja maantieteellisesti kaukaisissa yhteyksissä.
Herätyksen, nostalgian ja uusien sukupolvien välillä
”Tom & Jerry Kids” on esimerkki siitä, kuinka teollisuus 80- ja 90-luvun siirtymävaiheessa kokeili tuoreempia ja lapsiyleisölle ”sopivampia” kaavoja menettämättä kuitenkaan yhteyksiään perinteisiin. Joillekin se on siirtymäteos: tapa esitellä Tom ja Jerry uudelle sukupolvelle, joka ei ehkä ole koskaan nähnyt alkuperäisiä sodanjälkeisiä shortseja; toisille se on kuitenkin kahden hahmon koomisen potentiaalin vesittämistä, jotka klassisessa muodossaan voisivat työntää itsensä äärimmäisempään gagiin.
Kuitenkin, kun tarkastellaan animoidun median kehitystä, "Tom & Jerry Kids" ilmentää täydellisesti aikakautensa henkeä: ajatusta, että klassikot voitaisiin keksiä uudelleen, ehkä lapsiystävällisemmällä ilmeellä, mutta silti kunnioittaen kissan ja hiiren villiä olemusta, jotka eivät koskaan lakkaa jahtaamasta toisiaan. Ja ehkä juuri siinä tasapainossa nostalgian ja uudistumisen välillä piilee sarjakuvien luojien jatkuva haaste. Kokeilu, joka on juurtunut syvälle animaation historiaan ja joka on valmis yhtäkkiä esiin nousemaan jossain TV-maratonissa muistuttamaan meitä siitä, että Tom ja Jerry, isot tai pienet, ovat kaivanneet itselleen ikuisen paikan mielikuvituksessamme.
